tiistai 29. heinäkuuta 2014

Ukonniemen perinnemaisema

Itäkylän Ukonniemi on vanha yhteislaidun, jossa viimeksi ovat laiduntaneet hevoset 1970-luvulla. Nyt niemessä on venelaituri ja venevalkamia. Se on kaunis alue, mutta on vaikea kuvitella, että tiheässä metsikössä olisi koskaan laidunnettu. Alue on yksi Etelä-Pohjanmaan kartoitetuista perinnebiotoopeista. 



Ihmisen toiminnasta n. 1,5 hehtaarin alueella kertoo myös vanha tervahauta, sekä Rantakankaan ensimmäisen asukkaan muistokivi. Kivi on pystytetty 1960-luvulla nyt vadelmaa kasvavan pellon laitaan. Paikalla voi kuvitella, miten hieno näkymä pienen mäen päältä on ollut järvelle. Nyt näkymän edessä on tiheä metsä.



Vielä 1960-luvulla niemi oli kuitenkin avoin laidun, ja näkymä järvelle oli esteetön. Alue on metsittynyt, vaikka sitä raivataan talkoilla lähes joka vuosi. Nyt alueen perusteellisempaa kunnostusta ollaan aloittamassa. Kunnostussuunnitelma on parhaillaan työn alla Pro AgriaEtelä-Pohjanmaan maisemasuunnittelijoilla. Yhteistyö Pro Agrian ja alueen hoitotoimikunnan välillä on sujunut hyvin. Hoitotoimikuntaa on kuunneltu, ja suunnitelmia on tehty yhteistyössä. Alueen hoidon onnistumisen kannalta onkin tärkeää, että omistajat ottavat suunnitelman omakseen.





 Kunnostussuunnitelma on herättänyt myös huolta, että kaunis virkistysalue raivataan pilalle. Puita kuitenkin poistetaan varovasti. Esimerkiksi metsäkonetta ei paikalle päästetä, ellei lunta ole tarpeeksi maan suojana. Tavoitteena on eri-ikäinen puusto, jonka välistä näkymä järvelle saataisiin taas esiin. Toki alue on kaunis tällaisenakin, erityisesti alueen eteläreunan jopa lehtomaiset alueet. Jos ei ole nähnyt aluetta laitumena, voi olla vaikea kuvitella, miltä se näyttäisi avarampana.



Puuston harventaminen suorastaan villiinnyttää aluskasvillisuuden ja pajut kasvamaan. Alkukesästä niitetty alue kasvoikin taas heinäkuun puolessa välissä jo puolimetristä vadelmaa ja horsmaa. Hoitotoimikunnan tarkoituksena on saada ainakin osa alueesta aidattua lammaslaitumeksi jo ensi kesänä. Laidunnus onkin paras keino hoitaa tämän tyyppistä perinnemaisemaa.



Vaikka laidunkasvillisuus näyttää tyystin kadonneen horsman ja vadelman joukkoon, se kuitenkin yllättävästi valtaa tilaa, kun sille annetaan mahdollisuus. Ahkerasti niitetyillä alueilla muutoksen jo huomaa.


Into

torstai 24. heinäkuuta 2014

Ammeskallion reitillä


Olin käymässä Itäkylässä ihan muilla asioilla, kun – tapani mukaan – innostuinkin myös ihan toisesta asiasta. Olin nimittäin kuullut Aisaparinkin tuella kunnostetusta Ammeskallion patikkareitistä ja ajattelin, että mikäs sen parempi päivä reittiin tutustumiseen, kun heinäkuinen hellepäivä.

Kun tiedustelin reitin lähtöpistettä, katsoi avulias kyläläinen parhaaksi opastaa minut henkilökohtaisesti perille asti. Ja tosiaan, kyllä lähtöpaikka hieman piilossa olikin. Auton sai kuitenkin hyvin parkkiin ja opasteet lupasivat, että Ammeskalliolle olisi 2,5 kilometriä. Tunnin keikka, laskin, ja lähdin tarpomaan. Ilman karttaa, kompassia tai gps-laitetta. Tulisi ainakin testattua, miten reitti sopii ei-niin-kokeneelle, satunnaiselle matkailijalle. Kaksi puhelinta sentään otin taskuihin painamaan.




Päivä oli todellakin aurinkoinen ja jo aamupäivällä ilma tuntui helteiseltä. Myös siksi reitin alun varjoisuus tuntui hyvin houkuttelevalta. Kuljin rehevän lehdon läpi vadelman voimakasta tuoksua ihmetellen. Reitin ongelmana ennen kunnostusta oli heinittyminen, ja se on helppo uskoa tässä kohtaa. Nyt kasvillisuus polulla oli kuitenkin matalaa, ja polku oli helppokulkuinen.



Lehto vaihtui kuusikkoon ja polku sen kun parani.



Tässä kohtaa heräsi pikkuinen epäilys: Kaksi käytössä olevaa polkua, ei opasteita. Valitsin kuitenkin tuon ”isomman” vasemmalla, vaikka kieltämättä kuusikon varjoon katoava polku näytti hyvin houkuttelevalta. 




Hetken päästä polku yhtyi metsätiehen, jonka varrelta löytyi myös 'Ulkoilureitti' - opaste. Ainakin olin reitillä, mutta oliko tämän Ammeskalliolle vievä reitti?
Joka tapauksessa reitillä oli ilo kulkea, joten päätin olla pettymättä, vaikka näkötornille en päätyisikään.






Vaihtelevaa, mutta koko ajan helppokulkuista. Metsät reitin varrella olivat enimmäkseen varovaisesti hoidettua talousmetsää, mutta osin vanhaakin. Aukkoja ei ainakaan tänä kesänä reitillä ollut. Näin kylän läpi ajaessani paljon hevosia, ja tämä reitti näytti olevan jäljistä päätellen myös ratsastajien suosiossa.



Polku lähti nousemaan... jokohan pian olisin kalliolla? Kelloa katsoessani totesin, että todennäköisesi en vielä, koska olin arvioinut Ammeskalliolle olevan puolen tunnin matkan. Aina on kuitenkin jännitävää odottaa, mitä uuden tien uuden mutkan takaa paljastuu. 



Ainakin mielenkiintoisen näköinen kivi. Kiivettyäni mäen päälle muistin myös, että olin unohtanut ottaa mukaani vesipullon. Nyt hikikarpalot otsalla ja kuiva suu muistuttivat siitä. Se odottaisi kuitenkin autossa mahdollista paluutani.



Tienhaara ja opaste. Mutta ei mitään Ammeskalliosta. Olinko sittenkin lähtenyt väärälle polulle? Polku kuitenkin jatkui tästä menosuuntaani vielä hoidetun näköisenä. Koska Ammeskalliolle ei pitäisi olla enää kuin puoli kilometriä, päätin jatkaa matkaa. Kun kerran tänne asti olin tullut.




Kauniin koivikon jälkeen polku taas nousi, maasto muuttui selvästi kuivemmaksi ja...



Siinä se oli sittenkin! Ammeskallion näkötorni. Rinteestä löytyi myös iso ja hyvin varusteltu laavu.



Enpä ollut laavulla yksin :)



Näkymiä näkötornista.




Laavun ja näkötornin lisäksi kalliolta löytyi myös kuntolaatikko. Tein tämän vuoden 1054:n kirjauksen, joten reitti on ahkerassa käytössä. Eikä mikään ihme.



Tästä voisi jatkaa vielä vaikka koko päivän, mutta nyt oli aika palata vesipullon luo ja viileään toimistoon iltapäiväksi.



Tästä pitäisi osata kääntyä kohti lähtöpaikkaa. Muistan vielä suunnan, mutta opasteesta ei olisi haittaakaan.



Olivatko nämä reittiopasteita vai jotain muuta? Lähellä lähtöpaikkaa näitä oli pari, mutta muualla en muista nähneeni tällaisiä. Nämä, tai esimerkiksi puihin maalatut pilkut olisivat ihan hyviä varmasti tälläkin reitillä opastamaan vieraampia ja arempia retkeilijöitä.

Ammeskallion reittiä voin lämpimästi suositella kaikille, jotka patikoimisesta innostuvat. Myös kuntoa kohottavalle hölkkälenkille tämä innostaisi, koska korkeusvaihteluita on sopivasti ja polut ovat riittävän tasaiset juoksua ajatellen. Polut ovat hyväkuntoisia, ja lenkkareilla varmasti pärjää. Itse olisin valinnut kenkävalikoimistani vaelluskengät tälle kävelylenkille, mutta kyllä tämän kiersi kuuden euron kumisaappaillakin. Tosin hiertymiä kantapäissä hoidellaan hetken aikaa. Pitkälahkeiset housut ovat hyvä, koska siellä täällä on myös heinikkoa.

Laavulla on mainio mahdollisuus makkaran paistoon ja maisemien ihailuun, joten eväätkin kannattaa olla mukana. Ainakin se vesipullo...

Gps-laite on hyvä olla varalta, vaikka kyllä tämän kiersi ilmankin. Muutamassa kohdassa tuli mieleen, että opaste voisi olla paikallaan. Niitä tuskin on koskaan liikaa. Mahtaakohan tämän reitin karttaa olla jossain saatavilla? Ammesmäentien varressa oleva lähtöpaikka on (suurinpiirten) Intolinkin 'luontomatkailu- ja liikuntakohteet' -kartassa, joka löytyy osoitteesta www.intolinkki.fi . Samasta paikasta löytyy myös reitin ylläpitäjien yhteystiedot. Sieltä saa varmasti neuvoja ja vinkkejä, jos haluaa valmistautua retkeen paremmin kuin

Into

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Bioenergian käyttö luo lähialueelle työtä


Tämä kävi ilmi Lapuan Hellanmaan kylässä, jossa niin asuntoja, yrityksiä kuin julkisia rakennuksia lämmitetään puuperäisillä polttoaineilla. Apua lähialueen metsistä saatavan energian hyödyntämiseen ei tarvitse kaukaa hakea, koska mm. lämpökattiloita, polttolaitteita sekä lämpökeskuksia kotimaan markkinoille ja vientiin valmistava Veljekset Ala-Talkkari Oy toimii Hellanmaassa.
Kylän koulua lisärakennuksineen sekä entistä Säästöpankin rakennusta on lämmitetty yhteisestä lämpökeskuksesta 1990-luvulta lähtien. Myös Lapuan suurimpiin työllistäjiin kuuluvan Veljekset Ala-Talkkarin ja Megakone Oy:n tehdasrakennukset sekä luontokuvaaja Benjam Pöntisen Willa Ukuli lämpiävät uusiutuvalla energialla. Puupolttoaineen toimittamisesta sekä lämpökeskusten valvonnasta huolehtii paikallinen lämpöyrittäjä.
Toimitusjohtaja Antti Ala-Talkkari ei ihmettele biopolttoaineiden suosiota, erityisesti maatiloilla ja kasvihuoneissa. – Maatilayrityksissä energiantarve on yleensä suuri ja lämpökeskuksen tarvitsemat rakenteet usein valmiina. Mikäli esimerkiksi tila ja polttoaineen säilytyspaikka joudutaan erikseen rakentamaan, kustannukset karkaavat helposti käsistä. Kun käyttää lämpöyrittäjän palveluja, toimintavarmuudesta ei tarvitse murehtia.
Biopolttoaineiden käytön vaivattomuutta tuetaan nykyaikaisella tekniikalla. Muun muassa polttotekniikka, tuhkanpoisto ja nuohoukset ovat automatisoitavissa.
- Lämpökeskuksen seuranta ja säätötoimenpiteet onnistuvat joko tietokoneen tai puhelimen välityksellä. Konttiratkaisut ovat siirrettävissä tarpeen mukaan, Ala-Talkkari analysoi energiaratkaisujen käyttökelpoisuutta.
– Sisareni viettää useita kuukausia vuodessa ulkomailla, eikä lämpökeskuksen kanssa ole ollut suurempia ongelmia. Kunhan lämpöyrittäjä muistaa täydentää polttoainevarastot kolmen kuukauden välein, Ala-Talkkari naurahtaa.
Suomen Metsäkeskuksen energia-asiantuntija Juha Viirimäki kannustaa lähienergian hyödyntämiseen. – Metsiemme energiapotentiaalista hyödynnetään keskimäärin 70%. Kun tukea investointeihin on saatavissa, olisi hulluutta jättää mahdollisuus käyttämättä.

Lue lisää:
Vierailevana Intona edelleen Krista Laurila Thermopolis oy:sta. Lue myös Kristan artikkeli tuulivoimasta.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Syöttötariffi tekee tuulivoimasta houkuttelevaa


 Tällä kertaa Inton puolesta kirjoittelee Thermopolis oy:n Krista Laurila, joka tuo
terveisiä Jalasjärveltä. Uusiutuvana ja päästöttömänä energiamuotona tuulivoima
vähentää ihmisen haitallista vaikutusta luontoon. 


Tuulimyllyt ovat olennainen osa jalasjärveläistä maisemaa. Kunnan vanhimmat myllyt
on rakennettu 1800-luvulla ja moderni tuuliturbiini pyörii ainakin kolmen yrityksen
pihassa. Kivistön tilalla, kolmostien kupeessa, 220 kW:n tuulivoimala on pyörinyt
vuodesta 2003.
- Kyllä se on maksanut itsensä jo pariin kertaan takaisin, Hannu-Pekka Kivistö
naurahtaa tiedusteluun voimalan kannattavuudesta.
Energia-alan ammattilaisen innostus tuulivoimaloihin syntyi ammatilliselta pohjalta.
- Kiinnostus, koulutus ja ammatillinen osaaminen auttoivat käyttöönotossa omalla
kohdallani. Tällä hetkellä tuulivoimarakentaminen on houkuttelevaa myös
taloudellisesti, Kivistö jatkaa.
Syöttötariffijärjestelmään hyväksytyt tuulivoimalat voivat saada korotettua tukea
(105,3 €/MWh) vuoden 2015 loppuun asti, minkä jälkeen tuki tippuu 83,5 €/MWh.
Maksimitukiaika on 12 vuotta.
Suuret rakennukset ja viljan kuivaus ovat Kivistön tilan suurimmat energiasyöpöt.
Tuulivoimaan siirtyminen on auttanut kustannussäästöjen aikaan saamisessa.
Yli jäävä sähkö myydään verkkoon. - Mikäli sähköä aiotaan myydä verkkoon,
neuvottelut sähköyhtiön kanssa kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, Kivistö muistuttaa.
Kivistön tilan isäntä on vankkumaton paikallisen sähköntuotannon ja tuulivoiman
puolestapuhuja. - Suomi on harvaan asuttu maa, jossa on paljon asumatonta,
tuulivoimalle soveltuvaa tilaa. Mikäli halutaan suosia uusiutuvia ja
ympäristöystävällisiä energialähteitä, niitä pitäisi myös yksituumaisesti tukea.
Luontoon ja ympäristöön mahdollisesti kohdistuvat haitat pitää kuitenkin selvittää.
Mikäli alueelta löytyy esimerkiksi uhanalaisia lajeja, Kivistön mukaan meillä on
varaa kiertää myös ne. Meluhaittojen välttäminen edellyttää riittävää etäisyyttä
asutuksesta. Myös maisema-arvot tulee ottaa huomioon.
- Mahdollisuus uusiutuvan ja päästöttömän energian tuotantoon kannattaa
kuitenkin hyödyntää, Kivistö kannustaa.


Hannu-Pekka Kivistön mielestä satsaukset uusiutuvaan ja
päästöttömään energiaan kannattavat.
Kuva: Krista Laurila, Thermopolis Oy



tiistai 1. heinäkuuta 2014

Miten monimuotoisuutta edistetään, suojellaan ja ylläpidetään?


Monimuotoisuuteen eli biodiversiteettiin kuuluu niin lajien sisäinen perinnöllinen muuntelu, maapallon eliölajien runsaus kuin myös elinympäristöjen kirjo. Luonnon monimuotoisuus on pyrittävä ottamaan huomioon kaikissa ihmisten toimissa: Hoidetaan, suojellaan ja säästetään luontoa ja sen tarjoamia palveluja. Kierrätetään materiaaleja aina kun se on järkevää ja mahdollista. Kulutetaan harkiten, ostetaan uutta säästäen ja vain tarpeeseen. Käytetään lähellä ja ekologisesti tuotettuja ruokaa, palveluja ja tavaroita.

Lajien elinvoimaisuus, lukumäärä ja elinympäristöjen vaihtelu ovat monimuotoisuuden ilmentäjiä, joita voidaan edistää ja ylläpitää ympäristöä hoitamalla ja suojelemalla. Suojelualueiden kattavuus, koko ja laatu ovat ekosysteemien toiminnan kannalta tärkeitä. Vain riittävän suuri suojelualue voi turvata toimivan ekosysteemin. Suojelualueista osa on tarkoituksenmukaista jättää luonnontilaan (soiden tai vanhojen metsien suojelu), osa vaatii ennallistamista (niityt, kedot, soiden vesitalouden palauttaminen) ja osaa on hoidettava säännöllisesti vuosittain (lintuvedet, perinnemaisemat). Ainutlaatuiset arvokkaimmat luontokohteet suojataan kokonaan häiriöiltä. Vaikka lajien uhanalaistumista ei voida kokonaan pysäyttää, luonnonsuojelulla ja elinympäristöjen hoitamisella saadaan parannetuksi useiden lajien elinvoimaisuutta.

Vieraslajit ovat paikoitellen suuri uhka monimuotoisuudelle, niinpä niitä on poistettava aktiivisesti ja niiden leviäminen luontoon on estettävä. Vieraslajit kilpailevat samasta elintilasta alkuperäisten lajien kanssa. Vieraslajit voivat aiheuttaa myös suuria taloudellisia tappioita. Vastuu vieraslajien torjumisesta ja leviämisen estämisestä on kaikilla maanomistajilla. Vesistöistä ja rannoilta vieraslajien poistaminen on työlästä, koska veden välityksellä leviäminen on tehokasta ja nopeaa.

Metsien käsittely suunnitellaan siten, että se ei edistä lajiston köyhtymistä. Eri-ikäisten, vanhojen ja suurten puiden sekä lahopuun määrää metsissä lisätään. Huolehditaan siitä, että metsissä kasvaa useita eri puulajeja. Haapoja, leppiä, raitoja ja muita lehtipuita säästetään talousmetsissäkin. Monimuotoisten metsien suojelusta hyötyvät myös riistaeläimet, marjastajat ja sienestäjät. Metsien hoidossa huomioidaan myös virkistyskäyttö. Metsien monikäyttöä ovat esimerkiksi kaikki ihmisten hyvinvointiin positiivisesti vaikuttavat toiminnat luonnossa, mm. metsästys ja kalastus, marjastus ja sienestys sekä ulkoilu ja retkeily. Metsien monikäyttö on taloudellisestikin kannattavampaa kuin pelkän puuraaka-aineen tuottaminen.
Niittyjen, ketojen ja laitumien, erilaisten perinneympäristöjen hoitamisella niittäen, raivaten ja laiduntaen sekä soiden ennallistamisella ylläpidetään avoimien elinympäristöjen lajistoa. Avoimien elinympäristöjen hoito säilyttää myös ihmisille tärkeitä maisemia. Toisaalta vaihettumisvyöhykkeet avoimesta elinympäristöstä metsään ovat lajistoltaan erityisen rikkaita. Varvut ja pensaat antavat suojaa ja ravintoa eliöstölle erityisesti monimuotoisilla reuna-alueilla.

Vesiensuojelu on kaikkien eliölajien kannalta tärkeää. Vesistöjen ja veden laadun heikkeneminen ovat koko maapallon laajuisia uhkia myös monimuotoisuudelle. Vesistö- tai rantakohteiden muutokset esimerkiksi kalojen kutu- tai lintujen pesintäympäristössä näkyvät vasta viiveellä, mutta saattavat nopeasti heikentää alueen monimuotoisuutta. Vesistökunnostuksilla parannetaan vesistöjen ekologista tilaa ja ylläpidetään monimuotoista vesielinympäristöä luontotyyppejä ja eliölajeja suojelemalla.

Monimuotoinen luonto on valtava elämälle välttämätön luonnonvara. Monimuotoisuus auttaa elinympäristöjä ja eliöstöä mukautumaan, uusiutumaan ja tarvittaessa sopeutumaan uusiin olosuhteisiin. Ekosysteemipalveluja, ihmisen luonnosta saamia hyötyjä ei voi tuottaa keinotekoisesti tai niiden tuottaminen olisi äärimmäisen kallista. Luonnon monimuotoisuuden takaamien ekosysteemipalvelujen ansiosta lämpötilan vaihtelut tasoittuvat, tuulet vaimenevat, tulvat ja muut sään aiheuttamat ääri-ilmiöt ovat siedettäviä. Myös kasvien pölytys ja ravinteiden kierto ovat ekosysteemipalveluja, jotka vaativat monimuotoista ympäristöä. Puhdasta vettä ja ilmaa, ravintoa ja muita erilaisia materiaaleja sekä virkistystä saadaan luonnosta vain kun ekosysteemit toimivat häiriöttä ja luonto toimii kokonaisuutena.


Kirjoittajana 'Vieraileva Into',  luonto- ja ympäristöalan asiantuntija Aana Vainio, joka  työskentelee tällä hetkellä tutkijana Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa