Maakunnan katolla: Suokonmäki

Nykyään Alajärveen kuuluva Lehtimäen entisen kunnan alue siirtyi vuoden 2014 alusta Kuudestaan ry:n toiminta-alueesta Aisaparin alueeseen. Muutos oli sinänsä luonteva, koska ns. vanha Alajärvi jo Aisaparin alueeseen kuului.

Varsinaisesti Lehtimäki pääsee Aisaparin toimintaan kiinni, kun ohjelmakauden 2014-2020 varat saadaan käyttöön. Olen kuullut, että Lehtimäellä on jo hankeideoita valmiina, mikä on hieno juttu. Nyt kun vanhaa ohjelmakautta vielä lopetellaan uuden alkua odotellaan, emme ole malttaneet olla aloittamatta tutustumista Lehtimäkeen ja sen ihmisiin. Vuoden ensimmäinen hallituksen kokous pidettiin vanhan kunnantalon valtuustosalissa, ja Kotopesä- hanke on piipahtanut mm. Ränkipäivillä.

Käväisin Yhteinen Ympäristö – hankkeen piikkiin katsastamassa, mitä kuuluu kotiseutumuseon pihan perinnebiotooppialueelle. Ilokseni huomasin että sitä, kuten myös itse museota kunnostettiin. Samalla reissulla sitten kävin katsomassa lähempää usein kaukaan ihailemaani Suokonmäen näkötornia. Suokonmäki itsessään on arvokas maisema-alue, josta Ilkka-lehtikin taannoin kirjoitti. Ja kyllä se kylätie kaunis olikin. Viimeistään näkötornin pihassa alkoi tulla tunne, että ollaan kaukana lakeuksilta, vaikka samassa maakunnassa ollaankin. 

Näkymät jo tornin juurelta olivat huikaisevat, vaikka ainakaan minä en saa sitä valokuvaan vangittua. Se on kuulkaa itse koettava.

Näkötornin vieressä on kaunis kotiseututalon pihapiiri. Se ja koko alue on siisti ja hoidetun näköinen. Näkötornin takaa löytyy huoltorakennuksesta WC:t. Näkötornin sisäänkäynnin edessä oli liiketunnistimella syttyvät valot. Hyvä, paitsi että heinäkuussa klo 12 päivällä ne paloivat minulle aikalailla turhaan. Saisikohan valoihin vielä hämäräkytkimen?

Itse näkötornikin on vaikuttavan näköinen. Se ei ole muodoltaan ihan tavanomainen, mitä ei kauempaa maantieltä huomaa.

Mutta pitihän sinne kiivetä. Ovi oli auki, ja eteisestä löytyi vieraskirja. Vaikka tyhjiäkin sivuja vielä oli, oli osa vieraista kirjannut käyntinsä pöytään ja seiniin. No, oman nimmarini laitoin kirjaan, enkä ollut ensimmäinen kävijä sinä päivänä. Vieraskirjan vieressä oli lipas vapaaehtoista käyntimaksua varten. Kyläyhdistyksen talkoovoimin ylläpitämänäkin näkötornin huolto vaatii varmasti myös rahaa. Hyvä että sitä kehdataan pyytää, tämä ei aina yhdistystoiminnassa ole itsestään selvyys.

Niin se kiipeäminen: Ilma oli taas ”mitä parhain” tällaiseen ahkerointiin, + 30 astetta ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Mutta toisin kuin Ammeskalliolla, tällä kertaa muistin ottaa vettä mukaan, ja niinpä lähdin reippaasti ylös päin.

Jos saatuu olemaan sitä tyyppiä, jota huimaa jo jakkaralle noustessa, eivät näkötornit ole aivan ykköskohde. Suokonmäen näkötorni on kuitenkin melko miellyttävä paikka, koska portaat eivät ole kovin jyrkät, ja ennen kaikkea koska ne ovat umpinaiset; kiivetessä ei tarvitse ihailla saavutettua korkeutta kengänkärkien välistä. Välille on myös varattu penkkejä lepotaukoa varten.

Ylhäältä näkymät ovat sitten huimat. On kuulema sanottu, että tornista näkyisi seitsemän kirkon tornit. Laskea voi myös kännykkämastoja. Kuvat on otettu ikkunan läpi, ja raidat ovat siis ikkunan heijastumia.

Tämä taitaa olla Ähtärinjärvi.

Tornista alas kiivettyäni kävin vielä tutustumassa viereiseen kotiseututaloon. Sen ovi oli lukossa, mutta pihapiiri oli ihan mukava nähdä.

Jaloissa tuntui kiipeäminen, ja aloinkin siinä laajan piha-aluetta ylittäessäni suunnitella kuntopiiriä, jossa yksi laji olisi näkötorniin kiipeäminen. Pihalla mahtuisi suurempikin ryhmä vaikka kahvakuulailemaan.

Kiitokset Suokonmäen kylille hienosta kohteesta!

Into

Perinnemaisemia

Esittelen vielä kaksi Aisaparin alueen perinnemaisemaa. 
Perinnebiotoopit – ja maisemat ovat maataloudesta riippuvaisia ympäristöjä. Ne ovat syntyneet ihmistoiminnan ja luonnon ”sopeutuessa” toisiinsa. Perinnebiotoopit ovat kasvistoltaan ja eläinlajistoltaan erityisiä, yleensä laidunnuksen tai niiton seurauksena syntyneitä alueita. Perinnemaisemat muodostuvat asuin- ja maatalousrakennusten sekä perinnebiotooppien ja luonnon mosaiikista.

Aiemmin nämä maisemat ja biotoopit olivat itsestään selviä maaseudulla. Maatalouden koneellistuminen ja siirtyminen pienistä, omavaraisista perheviljelmistä ”teolliseen” maatalouteen, on köyhdyttänyt lajistoa ja muuttanut maisemia. Pelto-ojat on korvattu salaojilla, eivätkä lehmät enää laidunna vähätuottoisilla metsä- tai rantalaitumilla. Laidunnusta kestävät kasvit ovat korvautuneet horsmalla, vadelmalla, pajulla ja lepällä, samalla kun peltoekosysteemi on köyhtynyt äärimmilleen.

Maailma muuttuu ja maisemat sen mukana. Miksi perinnebiotooppeja tai maisemia pitäisi säilyttää? Perinnebiotoopeille on tyypillistä runsas lajien kirjo, jota myös monimuotoisuudeksi kutsutaan. Muuttuessaan elinympäristöistä katoaa lajeja, ja vallan ottaa tyypillisesti yksi tai kaksi lajia, kuten horsma tai paju. Maisemat taas vaikuttavat meihin monella tavalla. Avoimet näkyvät ovat paitsi matkailuvaltti, ne ilahduttavat myös maaseudun vakinaisia asukkaita. Kauneutta ei pidä aliarvioida hyvinvoinnin lähteenä!

Aisaparin alueella on useita 1990- ja 2000-lukujen vaihteessa luokiteltuja perinnebiotooppikohteita. Osa on saatu kunnostettu ja hoidon piiriin, osa on muuttunut pusikoksi tai metsäksi. Yksi näistä kohteista on aikaisemmin esillä ollut Ukonniemen laidun.

Savonjoen varressa Vimpelissä on 1990-luvulla maakunnallisesti arvokkaaksi perinnebiotoopiksi luokiteltu rantalaidun. Alunperin lammaslaitumena toimineella rannalla laidunsi luokittelun aikaan alle kymmenen lypsylehmän karja. Laidunnus loppui alueella 2000-luvun alkupuolella. Ranta on nopeasti pusikoitunut ja maisema alkanut kasvaa umpeen.

Perinnebiotooppikohde kuvassa vasemmalla. Puuston raivaus ja laidunnuksen uudelleen aloittamisen palauttaisivat tämän kohteen entiseen arvoonsa. Samalla näkymät alueen poikki kulkevalta tieltä avautuisivat. Samat toimet sopisivat myös joen vastarannalle, jossa laidunnus on loppunut ja pusikoituminen alkanut jo 1980-luvulla. 

Kohde alueen poikki kulkevan tien sillalta toiseen suuntaan kuvattuna.

Perinnebiotooppeja voi hoitaa myös niittämällä. Laidunnus olisi kuitenkin tehokkaampi hoitotapa. Yllä kuvattua osin jyrkkää jokiviettoa on hankalakin niittää. Niittämälläkin voi kuitenkin saada aikaan muutosta. Tästä esimerkkinä on Lehtimäen kotiseutumuseon piha-alue. Pappilanmäellä sijaitseva niitty on luetteloitu paikallisesti arvokkaaksi perinnebiotoopiksi. Sen käyttöhistoriasta ei ole varmaa tietoa, mutta se on osa vanhaa asuinpaikkaa. 

Museorakennukset edusta on käytännön syistä ajettu matalaksi nurmikoksi. Rakennukset sivuilla, puuston alla on monipuolinen kasvillisuus. 

Piha-alueeseen liittyvä niitty on osin niitetty ja osin horsman valtaama. Paikan päällä oli helppo nähdä niiton tulokset. Vaikka horsma sinänsä on luontoon kuuluva ja syötäväksin kelpaava kasvi, se valtaa alaa muilta kasveilta ja köyhdyttää näin lajistoa. Niitetyllä alueella lajisto onkin huomattavasti monipuolisempi.

Katselkaapas ympärillenne vaikka omalla tontilla. Onko siellä nurkkaa, jota voisi alkaa vähitellen muuttamaan niityksi? Niityn kehittyminen vie muutaman vuoden, mutta sitä mielenkiintoista seurata.

Into