MAASEUTUASUMISTAKO?

Into osallistui 16.01. Maaseutuasumisen teemaryhmän ja Keski-Suomen Kylät r:yn järjestämälle tutustumisretkelle Petäjävedelle ja Keuruulle. Matkan teema oli maaseutu ja kestävä asuminen. Vierailimme maatilamatkailu Kumpusessa lohikeittolounaallaja kuuntelimme Petäjäveden kunnanjohtaja Teppo Sirnön esityksen siitä, kuinka Petäjävesi on onnistunut kasvattamaan asukasmääräänsä luomalla muuttajille mahdollisuuksia maaseutumaiseen asumiseen. Lohikeitto oli hyvää ja Kumpusessa on osattu tuotteistaa hyvin maatilamatkailu. Palveluja on rakennettu pikkuhiljaa voimavarojen mukaan. Tarjoiluissa hyödynnetään lähiruokaa ja luomua. Tilalta voi ostaa tilan omilla pelloilla kasvatettuja luomuviljatuotteita. Maaseutuyrittäjien verkosto on hyvä ja palvelut täydentävät toisiaan. Palveluja ja tuotteita käytetään ristiin.



Petäjäveden kunnan strategiassa keskeisenä menestystekijänä on maaseutumaisen asumisen kehittäminen. Systemaattinen strategiatyö on tuottanut tulosta ja asukasmäärä kasvanut. Voimatekijänä on "yhteen hiileen puhaltava" luottamushenkilöjoukko. Rakennuslupia ja tonnteja saa niin haja-asutusalueelta kuin kaava-aluiltakin. Vierailimme omakotiasuntomessujen aikaan ja sen jälkeen rakennetulla asuntoalueella, jossa maaseutumaista asumista on luotu suurilla 3500 neliön toneteilla. Asuntoalueet rajoittuvat metsään ja tonteilta pääsee joko suoraan tai vähällä kävelyllä metsään. Maaseutuasumista uusi asuinalue ei kuitenkaan mielestäni ole, vaan hyvää ja esimerkillistä asuinaluesuunnittelua kuntakeskuksen välittömässä läheisyydessä.
 
Toinen päivän retkikohteista oli Keuruun Ekokylä, joka on toiminut jo 17 vuotta. Mielikuva oli erilainen kuin mitä perillä todellisuus näytti. Tilalla asuu 42 henkilöä vauvasta vaariin. Rakennuksia on useita eri aikakaudelta, vanhimmat 1820-luvulta ja uusimmat 1980-luvulta. Maata on 52 hehtaari, josta viljeltyä noin 30. Pellot on vuokrattu vuokraviljelijälle ja asukkailla on enää yhteinen kasvimaa ja marjapensaita. Eläimiä ei ole yhdistyksen omistuksessa.

Osa asukkaista käy työssä kylän ulkopuolella ja yhteisiin töihin osallistutaan vapaaehtoisuuspohjalta. Jokainen asukas maksaa vuokraa ja osallistuu yhteisiin menoihin pienellä summalla. Mallia tästä voisi ottaa, kun mietitään edullisia asumismuotoja ja keksitään käyttöä tyhjeneviin julkisiin rakennuksiin esim. sairaaloihin, varuskuntiin ja leirikeskuksiin. Kyllä varmaan kierrätys, yhteishankinnat, ekologiset tavat tuottaa sähköä ja yhteisöllisyys voisi toimia pienen uudisyhteisönkin rakennusaineena ja kantavana ideana. Kuka uskaltaisi aloittaa hanketta?

Retken jälkeen jäi pohdituttamaan:
- Mitä se maaseutuasuminen oikein on?
- Mitä pitäisi tehdä, että kunnan sisäinen konsensus saisi aika samanlaisen kyäsumisen kehittämisinnon kuin Petäjävedellä? Miksi asukkaita halutaan vain kuntakeskuksiin?

Matkasta sekavustunut :-).

Into

Niin kiire ettei ehdi kissaa sanoa...

… kuin pitkähäntäiseksi eläimeksi, jatkuu tämä sanonta. Tämä valitettavan hyvin kuvaa tätä nykyistä kiirettä, jossa ei enää ehditä ajatelle miksi juostaan. Juostaan vaan kun on jo totuttu, suunnalla nyt niin väliä. Meinaatkos ehtiä tätäkään lukea loppuun?

Menenpä sitten asiaan, etten vie aikaasi turhan takia: Mitäpä jos pysähtyisit?

Viimeksi kirjoittelin osallistumisesta ja jakamisesta. Mutta kun ei ole aikaa, ei osallistua eikä jakaa (paitsi naamakirjassa, jossa se käy parilla klikkauksella).

Jos koko ajan ajattelee, että ”onpas kiire”, niin varmasti on – se myös näkyy naamasta ja kuuluu äänestä. Mutta kummallista on se, että jos lakkaa ajattelemasta kiirettä ja keskittyy siihen keskusteluun tai työhön mitä on tekemässä, niin kiireen tuntu katoaa. Ja ajattelepas, mitä se merkitsee sille joka kanssasi keskustelee? Kuunteletko, jaatko, osallistutko aidosti, vai jo seuraavaa velvollisuutta pohtien, jalka oven välissä.

Minulla on kuulkaa aina kamala kiire, enkä ehtisi millään osallistua, enkä puhua ihmisten kanssa enkä... Mutta kokeilinpa kerran ottaa selvää, miten paljon osallistuminen ja jakaminen oikeasti vievät aikaa. Eivät juuri mitään. Tosi elämässäkin jakaminen ja osallistuminen ovat nopeita juttuja.

Kun vaikka joku tervehtii työpäivän jälkeen kaupassa, kokeile hidastaa vauhtiasi, katsoa silmiin, hymyillä ja vastata tervehdykseen. On vaarana, että toinen innostuu tästä ja jää juttelemaan. Mutta ei se keskustelu oikeasti kauan vie, olen kokeillut. Muutamassa minuutissa olet taas uppoutuneena ostoksiin. Ja jos on OIKEASTI kiire, niin voi sitä sanoa ihan ystävällisesti, että nyt kuule täytyy mennä, mutta oli tosi kiva kun vähän ehdittiin jutella.

Tai kun pyydetään järjestämään kyläkokousta: Että teetkö kutsun ja jaat naapureiden postilaatikkoihin, tuletko keittämään kahvia kokoukseen? Aikaa tähän menee kokemukseni mukaan yhteensä 3,5 tuntia yhden viikon aikana, josta yksi ulkona reippaillen ja kaksi yhdessä muiden kanssa kylätalolla. Helposti tuon ajan viettää myös naamakirjassa ”jakamassa”.

Tosielämässä ja naamakirjassa osallistumisella on muuten yksi merkittävä ero: Naamakirjassa jakamalla ei saa itse mitään, mutta tosielämässä tulee hyvä olo siitä, kun on saanut tehdä yhdessä toisten kanssa.

Seuraavan kerran siis kun on kiire, Pysähdy :)

INTO