maanantai 10. syyskuuta 2012

Millainen on oikea maaseutu?




Inton kollegat kyselivät Kauhajoen Ruokamessujen kävijöiltä, millainen pitäisi olla tulevaisuuden maaseutu. Ihailtavan innokkaasti ihmiset jaksoivat pohtia hetken tulevaisuutta maittavien maistiaisten välissä. 

Vastauksista voisi päätellä, että maaseutu on ennen kaikkea LUONTOA,  RUOKATUOTANNON paikka ja MAISEMA. Mielenkiintoista oli jako niihin, jotka näkivät maaseudun nostalgisena idyllinä, rauhan ja rentoutumisen paikkana, ja toisaalta niihin, joille maaseutu oli maatalouden, työn ja palvelujen ympäristö. Jako noudattelee luultavasti jakoa maaseudulla lomaileviin ja asuviin, mutta kumpihan mahtaa olla OIKEASSA?

Luonto ja maisema ovat tärkeitä jokaiselle maalla asuvalle tai vierailevalle. Luonto rauhoittaa, totesi moni kyselyyn osallistunut. Maalaismaisemaa ei kuitenkaan ole ilman maa- ja metsätaloutta. Ilman ihmistoimintaa maisema pusikoituu. Luonto tosin on vielä läsnä, mutta ei se maaseutumaisema, jota olemme oppineet arvostamaan. Maalla tapahtuu myös paljon muuta kuin maataloutta. Pienyrityksissä ja isommissa työskentelee moni, ja maalaisetkin tarvitseva palveluita. Tämä on maalla asuvalle tärkeää tulevaisuudessakin. 

Maaseudun idylliin yhdistetään usein alitajuisesti entisajan kiireettömyys, kesä ja vapaa-aika. Tässä idyllissä elävät nykyajan maalaiset, mutta eivät sentään ole lomalla kaiken aikaa. Itse asiassa Into ei muista tavanneensa yhtään maalaista, jolla ei olisi kiire johonkin: pellolle, navettaan, toimistoon, kokoukseen, jumppaan, talkoisiin… 

Ristiriitoja näiden ryhmien välille syntyy yleensä silloin, kun maalainen aiheuttaa meteliä mökin nurkalla työtään tehden, tai kun ”maaseutu kehittyy”: Uutta rakennetaan, maisema muuttuu. Myös maalle muuttaja voi kokea, että toivottua idylliä ei ole olemassakaan. Kiire on myös maaseudulla, pelloilla tehdään työtä joskus yömyöhään, eikä se yhteisöllisyys aina avaudu muuttajalle. 

Nostalgia ja uudistuminen ovat kuitenkin molemmat maaseudun mahdollisuuksia. Perinteistä rakennuskantaa ja maisemaa kannattaa vaalia, koska niitä arvostetaan laajasti. Mökkiläisen kaipaamaa rauhaa ja hiljaisuutta kannattaa vaalia, koska ne ovat kilpailuvaltti ja hyväksi myös maalaiselle. Toisaalta tarvitaan työtä, yrityksiä, uudistumista, koska menneisyydessä ei voi elää. Myös muuttaja ja mökkiläinen voivat iloita ennen aamunkoittoa kylätietä pitkin jyrisevästä rekasta: Maaseudulla on elämää ja tulevaisuutta. 

Into

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti