Perinnemaisemia

Esittelen vielä kaksi Aisaparin alueen perinnemaisemaa. 
Perinnebiotoopit – ja maisemat ovat maataloudesta riippuvaisia ympäristöjä. Ne ovat syntyneet ihmistoiminnan ja luonnon ”sopeutuessa” toisiinsa. Perinnebiotoopit ovat kasvistoltaan ja eläinlajistoltaan erityisiä, yleensä laidunnuksen tai niiton seurauksena syntyneitä alueita. Perinnemaisemat muodostuvat asuin- ja maatalousrakennusten sekä perinnebiotooppien ja luonnon mosaiikista.

Aiemmin nämä maisemat ja biotoopit olivat itsestään selviä maaseudulla. Maatalouden koneellistuminen ja siirtyminen pienistä, omavaraisista perheviljelmistä ”teolliseen” maatalouteen, on köyhdyttänyt lajistoa ja muuttanut maisemia. Pelto-ojat on korvattu salaojilla, eivätkä lehmät enää laidunna vähätuottoisilla metsä- tai rantalaitumilla. Laidunnusta kestävät kasvit ovat korvautuneet horsmalla, vadelmalla, pajulla ja lepällä, samalla kun peltoekosysteemi on köyhtynyt äärimmilleen.

Maailma muuttuu ja maisemat sen mukana. Miksi perinnebiotooppeja tai maisemia pitäisi säilyttää? Perinnebiotoopeille on tyypillistä runsas lajien kirjo, jota myös monimuotoisuudeksi kutsutaan. Muuttuessaan elinympäristöistä katoaa lajeja, ja vallan ottaa tyypillisesti yksi tai kaksi lajia, kuten horsma tai paju. Maisemat taas vaikuttavat meihin monella tavalla. Avoimet näkyvät ovat paitsi matkailuvaltti, ne ilahduttavat myös maaseudun vakinaisia asukkaita. Kauneutta ei pidä aliarvioida hyvinvoinnin lähteenä!

Aisaparin alueella on useita 1990- ja 2000-lukujen vaihteessa luokiteltuja perinnebiotooppikohteita. Osa on saatu kunnostettu ja hoidon piiriin, osa on muuttunut pusikoksi tai metsäksi. Yksi näistä kohteista on aikaisemmin esillä ollut Ukonniemen laidun.

Savonjoen varressa Vimpelissä on 1990-luvulla maakunnallisesti arvokkaaksi perinnebiotoopiksi luokiteltu rantalaidun. Alunperin lammaslaitumena toimineella rannalla laidunsi luokittelun aikaan alle kymmenen lypsylehmän karja. Laidunnus loppui alueella 2000-luvun alkupuolella. Ranta on nopeasti pusikoitunut ja maisema alkanut kasvaa umpeen.

Perinnebiotooppikohde kuvassa vasemmalla. Puuston raivaus ja laidunnuksen uudelleen aloittamisen palauttaisivat tämän kohteen entiseen arvoonsa. Samalla näkymät alueen poikki kulkevalta tieltä avautuisivat. Samat toimet sopisivat myös joen vastarannalle, jossa laidunnus on loppunut ja pusikoituminen alkanut jo 1980-luvulla. 

Kohde alueen poikki kulkevan tien sillalta toiseen suuntaan kuvattuna.

Perinnebiotooppeja voi hoitaa myös niittämällä. Laidunnus olisi kuitenkin tehokkaampi hoitotapa. Yllä kuvattua osin jyrkkää jokiviettoa on hankalakin niittää. Niittämälläkin voi kuitenkin saada aikaan muutosta. Tästä esimerkkinä on Lehtimäen kotiseutumuseon piha-alue. Pappilanmäellä sijaitseva niitty on luetteloitu paikallisesti arvokkaaksi perinnebiotoopiksi. Sen käyttöhistoriasta ei ole varmaa tietoa, mutta se on osa vanhaa asuinpaikkaa. 

Museorakennukset edusta on käytännön syistä ajettu matalaksi nurmikoksi. Rakennukset sivuilla, puuston alla on monipuolinen kasvillisuus. 

Piha-alueeseen liittyvä niitty on osin niitetty ja osin horsman valtaama. Paikan päällä oli helppo nähdä niiton tulokset. Vaikka horsma sinänsä on luontoon kuuluva ja syötäväksin kelpaava kasvi, se valtaa alaa muilta kasveilta ja köyhdyttää näin lajistoa. Niitetyllä alueella lajisto onkin huomattavasti monipuolisempi.

Katselkaapas ympärillenne vaikka omalla tontilla. Onko siellä nurkkaa, jota voisi alkaa vähitellen muuttamaan niityksi? Niityn kehittyminen vie muutaman vuoden, mutta sitä mielenkiintoista seurata.

Into