Into ajeli alkuviikosta vaihteeksi Keski-Suomen puolelle. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän maaseutuasumisen teemaryhmä järjesti puuduttavasta nimestään huolimatta taas mahdottoman innostavan seminaarin Jyväskylässä. Viime viikolla Alajärvellä Intoa innostanut professori Hannu Katajamäki toimi puheenjohtajana, ja puhujina nähtiin muiden muassa kuntaministeri Henna Virkkunen. Asuinmaaseutu 2012 taisi olla jo kuudes vastaava seminaari.
Ministeri Virkkunen latasi näkyviin kuvioita väestöllisen huoltosuhteen kehityksestä. Väestöllinen huoltosuhdehan kertoo, paljonko yhdellä työssäkäyvässä suomalaisella on ”huollettavana” joko alaikäisiä tai yli 65-vuotiaita. Keskimäärin väestöllinen huoltosuhde on Suomessa nyt 53 huollettavaa sataa työikäistä kohti. Vuonna 2030 kuulemma jo kolmasosassa nykykunnista tämä suhde on 100/100. Ja maaseutukuntiahan nämä kunnat taitavat olla. Ministeri Virkkunen ei odottanut suurta muuttoliikettä maalle tilannetta helpottamaan, ja siitä tämä käynnissä oleva kuntauudistus: Rakenteita pitää muuttaa. Uudistuksessa talouden lisäksi painaa demokratian ja yhdenvertaisuuden toteutuminen. Sitä pohdittiin sitten enemmänkin, miten niissä suurkunnissa sitten se demokratia oikein saadaan toimimaan.
Hannu Katajamäki muistutti, että kuntalaissakin sanotaan kunnan olevan ”kuntalaisten muodostama demokraattinen yhteisö”. Siltä pohjalta lähtivät valtiovarainministeriön projektipäällikkö Arto Koski ja Suomen Kylätoiminta ry:n kylien liiketoiminta-asiamies Juha Kuisma väittelemään lähidemokratian välineistä. Kuntien sisäiset vaalipiirit on esitetty yhtenä ratkaisuna, johon kuitenkin liittyy ongelma: missä vähän vastaavia kiintiöitä on kokeiltu, niistä on luovuttu. Sitä paitsi kyllä Suomessa on totuttu siihen, että valtuutettu toimii koko kunnan mandaatilla, ei vain jonkin kylän valtuuttamana.
Lähidemokratiaelimen, oli se nimeltään mikä hyvänsä, toimivuuden edellytyksenä on toimivalta ja ennen kaikkea budjettivalta: pitää olla mistä päättää ja millä toimia. Nykyisessä järjestelmässä aluelautakunta omalla budjetilla istuisi ehkä parhaiten suomalaiseen kuntahallintoon. Tästä onkin hyviä kokemuksia Rovaniemen Yläkemijokivarren kylissä . Juha Kuisma ehdotti, että lähidemokratiamallien kehittämisessä otettaisiin käyttöön LEADER-toiminnan parhaat elementit, mitä tulee paikalliseen osallistumiseen ja päätöksentekoon. Yhtä mieltä oltiin siitä, että aluelautakunta ei saa olla vain kuntaliitoskuntien reuna-alueiden väliaikainen kokeilu. Toimivaltainen aluelautakunta pitää löytyä yhtälailla Helsingin ydinkeskustasta kuin Alahärmän Voltistakin. Kovasti herätti keskustelua se, miten jäsenet tällaiseen elimeen valitaan: tuleeko mukaan puoluepolitiikka, vai valitaanko aktiivisia kyläläisiä. Epäiltiin, että valtuustot eivät hevin anna budjettivaltaa kuin poliittisesti valitulle lautakunnalle. Seminaariyleisö äänesti kysymyksestä, ja äänet menivät kutakuinkin tasan. Jos siis lähidemokratian toteutuminen edellyttää poliittisten puolueiden osallistumista, puolet seminaariväestä hyväksyi tämän. Toinen puoli oli siis valmis unohtamaan lähidemokratiamallit, jos niitä ei saada toimivaltaisiksi ilman puoluepolitiikkaa. Oli muuten vaikea kysymys!
Seminaarin päätti Aalto-yliopiston tutkija Jukka Heinonen, joka esitteli väitöskirjansa tuloksia maalaisten ja kaupunkilaisten hiilijalanjäljestä. Sehän on kuultu, että kaupunkiasuminen on sitä ekologista asumista, ja maalaiset pilaavat ympäristön kun ajelevat omilla autoillaan pitkiä työmatkoja, ja asuvat isoissa omakotitaloissa. Vaan kuinkas se sitten oikeasti onkaan? On monta tapaa laskea hiilijalanjälkeä, ja mielelläänhän sitä käyttää sitä itselle ”sopivaa” tapaa. Usein käytetään ns. tuotantoperusteista laskutapaa, jossa päästöt lasketaan niiden kontolle, jotka sattuvat tuotannon kanssa samalla paikkakunnalla asumaan. Näin vaikkapa helsinkiläisen hiilijalanjälki saadaan näyttämään pieneltä – eihän Helsingissä juuri tuotantoa ole. Vaan jos helsinkiläisen kuluttamien hyödykkeiden päästöt lasketaan sen helsinkiläisen kontolle riippumatta siitä, missä ne on valmistettu, onkin tulos ihan toinen. Ne jotka enemmän kuluttavat, niillä on isompi hiilijalanjälki, ja näin se ainakin Inton mielestä pitäisikin laskea. Kulutus taas riippuu tuloista: mitä enemmän tienaat, sitä enemmän kulutat – lisäksi asut luultavasti isommassa talossa ja autosikin kuluttaa enemmän. Asuinpaikka vaikuttaa myös: jos ympäristö tarjoaa kulutusmahdollisuuksia, niitä käytetään.
Mielenkiintoista oli myös kuulla tutkijan näkemys matalaenergiatalojen hyödyistä. Jos nimittäin halutaan vähentää hiilidioksidipäästöjä nyt, ei matalaenergiatalosta ole mitään hyötyä. Päinvastoin, rakennusaikaiset päästöt ovat niin suuret, että vielä 50 vuoden kuluttua matalaenergiatalon päästökuorma on suurempi kuin ihan tavallisen talon… Aika hurjaa! Kaikkein järkevintä olisi korjata vanhaa rakennuskantaa. Jos uutta pitää rakentaa, se pitäisi tehdä matalahiililisistä materiaaleista, eli ihan perinteisesti puusta. Tämän lisäksi ilmastonmuutoksen torjumisessa tehokkaita keinoja olisivat energiatehokkuuden lisääminen, energiatuotannon päästöjen leikkaaminen ja tehokkaat liikenneratkaisut. On siis sama missä asut, tärkeää on se, miten kulutat.
Että kyllä sitä maalainenkin saa toki miettiä, onko joka härpäkettä välttämätön itselle ostaa ja joka paikkaan omalla autolla suhata. Asioita voi tehdä myös yhdessä, pohtii
Into
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti