torstai 26. tammikuuta 2012

Kuulumisia Puolasta

Matkailu avartaa, senhän INTO entisenä ja miksei nykyisenäkin maailman matkaajana hyvin tietää. Reissuvuosinaan INTO ehti käydä monenlaisissa paikoissa ja tutustui erilaisiin kaupunkeihin, alueisiin ja tapahtumiin ja nyt kovasti suunnittelee sitä, miten hyviä käytäntöjä saisi siirrettyä tänne Aisaparin alueelle.

Mutta vielä on paljon sellaisia asioita, jotka tulevat INTOllekin yllätyksenä. Viime viikolla maaseutuverkostoyksikön järjestämällä opintomatkalla Puolassa oli todella hämmentävää kuulla, että Barlinekin kunta on julistautunut "Euroopan sauvakävely pääkaupungiksi". Suomalaisesta sauvakävelijästä tuntuu siltä, että tuo meriitti pitäisi olla jollakin suomalaisella kaupungilla tai kunnalla, mutta Barlinek on ehtinyt ensin. Kunnassa on seitsemän eripituista reittiä, hyvin merkittynä ja opastettuna, myös harjoittelussa opastetaan ja järjestetään mielenkiintoisia tapahtumia.

Toinen mielenkiintoinen kohde Puolassa oli  Wolinin kunta, jossa oli aivan huikean hieno viikinkikylä. Kylässä saimme kuulla viikinkien elintavoista ja viikinkiasuun pukeutunut opas toi vierailuun todellisen viikinkitunnelman. Saimme maistaa myös tyyliin sopivaa ruokaa ja näimme taistelunäytöksiä. Viikinkihistoriasta kiinnostunut porukka oli rakentanut kyllä mielettömän hienot puitteet vanhaan tyyliin. INTO oli aivan vaikuttunut tästä.

Mikähän asia me voitais täällä Aisaparin alueella nostaa näin hienosti esiin ?
Elokuvakaupunki on hyvä idea sitoutumista vielä tarvitaan lisää, miten olisi jos ryhdyttäisiin nostamaan esiin Aisaparin alueen pesäpallopitäjiä? Idea ja innostamistalkoisiin tarvitaan kaikkien panosta!

INTO

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti