tiistai 1. tammikuuta 2013

Uusi vuosi vie vanhaa ja tuo uutta



Vain muutos on pysyvää, niinhän sitä sanotaan. Uusi vuosi  2013 on viimeinen vanhan rahoituskauden 2007-2013 vuosi. Vuoden päästä sitä ollaan jo uudella kaudella – toivottavasti ainakin. Innolla jo odotankin uusia juttuja! Erityisen innostunut olen kokeilukulttuurin mahdollisesta rantautumisesta maaseudun kehittämiseen. Kokeilukulttuuri tarkoittaa lyhyesti sitä, että isojen hankkeiden sijaan uusia ideoita kokeillaan pienesti, halvalla ja nopeasti. Näin kokeiluja voi tehdä monta, ja niissä on lupa epäonnistua – eli oppia. Hankkeiden ongelmana on joskus, että kun on käytetty rutkasti resursseja (aikaa ja rahaa) jonkin asian testaamiseen, on se saatava toimimaan vaikka ”väkisin”. Ettei turha työ mene hukkaan... Onneksi näin käy harvoin. Moni hyväkin idea jää kuitenkin testaamatta, kun testaamiseen ei ole oikeita välineitä eli nopeasti käyttöön saatavia resursseja. 


Uutta suunnitellaan koko vuosi, mutta ei kannata unohtaa vielä tänä vuonna alkavia ja meneillään olevia hankkeitakaan. Niissäkin tehdään paljon uutta – ja korjataan vanhaa. PIKKOLO III-koordinointihankkeeseen haetaan toteutettavia alahankkeita. Toivottavasti kylillä vielä jaksetaan innostua vaikka siitä kylätalon kunnostuksesta. 


Ollaan sitten työn touhussa tai lekotellaan takkatulen ääressä, voidaan samalla miettiä, miten tänä vuonna innostuttaisiin ja innostettaisiin toisetkin liikkeelle: tapahtumiin, talkoisiin, lenkille tai vaikka kokeilemaan jotain uutta. Sitten kun innostut, pyydä kaveri mukaan!


Innokasta vuotta kaikille!

Into

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti