perjantai 2. maaliskuuta 2012

Maaliskuu jo maata näyttää

...sanoo vanha kansa ja kyllä se pitää paikkansa. Heti maaliskuun ensimmäisenä päivänä kipusi lämpötila lähes viiteen asteeseen, mitä se mahtoi ollakaan auringonpaisteessa ja räystäät tippuivat ja alkuviikon lumimyräkän aikana tulleet lumikinokset painuivat kasaan tosi vikkelään.

Mutta talvi ei vielä ole ohi, nyt alkavat ne talven parhaat hiitokelit.  INTO on laittanut suksensa kuntoon ja päätti lähteä laturetkelle, monenlaisia vaihtoehtoja on tarjolla, mistähän löytyisi parhaat mäet.

Uusi presidenttikin aloitti eilen, tälläiselle 60-luvulla syntyneelle se tuntuu aina yhtä hassulta, tulee uusi presidentti, kun ensimmäiset parikymmentä vuotta oli Kekkonen eikä oikein osannut mitään muuta kuvitellakaan. Nyt on jo neljäs presidentti Kekkosen jälkeen. Onnea vaan Sauli Niinstölle tehtävässään.

Tänä vuonna oli myös tuo karkauspäivä ja poikamiehet odottelivat tulevansa kosituiksi. Onkohan kevään aikana odotettavissa saranoiden kulumista enemmän kultasepänliikkeissä kuin kangaskaupoissa?  Mikäli se kosinta jäi tällä kertaa saamatta eikä itse aio olla aktiivinen, niin neljä vuotta saa taas odotella.

Mutta mitäpä näistä jorinoista, nyt paistaa aurinko ja kaikkien on syytä lähteä ulkoilemaan ja ottamaan kaikki luonnon D-vitamiinit talteen.

Innokasta talviviikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti