perjantai 2. syyskuuta 2011

Into tässä terve!

Oottako te kokeillu geokätkentää? Minä olen pitänyt sitä ihan humpuukina, mutta eilen koin valaistuksen, kun luin Lapuan Sanomissa aiheesta jutun. Tuohan on justiin minua varten!
Minua kun ei tahdo pururadan kiertäminen motivoida millään - parin kilometrin jälkeen rupeaa jo tekemään mieli pullakaffia – mutta geokätköjen hakemisessa olisi vähän päänvaivaakin yhdistettynä kuntoiluun.

Iltasella kävin sitten geokätkentäsivustolla http://www.geocache.fi/ ja hoksasin, että meilläkin päin  kätköjä jo löytyy (Alajärvi 14, Evijärvi 1, Kauhava 17, Lappajärvi 5, Lapua 34 ja Vimpeli 5). Ja lisää tulee, kun väki innostuu!  Geokätköllä voi hienosti tuoda esille kauniita luonnon kohteita tai historiallisia paikkoja, joissa ei muuten  tulisi käytyäkään.  Joka kylällähän sellaisia paikkoja on, jossa on tapahtunut jotain erikoista tai ovat muutoin merkille pantavia. Siinäpä tulee samalla tutuksi tienoon historia mielenkiintoisella tavalla!

Kauhavalla tutustutaan  geokätköilyyn  sunnuntaina 11.9. Tavataan Keskustan koulun pihassa kello 13!

Nyt kannattaisi muuten pistää myös ulkoilu- ja vaellusreitit kuntoon.  Kävin perjantaina  Kalajärvellä ja siellä oli tehty hankerahoilla esteettömiä reittejä, joita pääsee  rullatuolilla ja lastenratteidenkin kanssa. Oli havaintometsää ja geologisen polun varrella tauluissa tietoa  maaperästä ym  - eli ulkoilun mausteeksi  yleistietoa. Tällaisia reittejä pitäisi meillekin rakentaa! Tiedon havainnollistamiseen voisi kehittää kenties uusiakin ratkaisuja? Itä-Suomessa näin kerran sellaisen  polun, jonka varressa oli tolppien päässä planeetat palloina keskenään oikeassa mittakaavassa. Ja ohessa  tietoa aurinkokunnasta. Jos tällainen reitti toimii  Nurmeksen perukoilla, niin miksemme kehittäisi jotain vastaavaa, meillähän on meteoriittijärvikin!

Kaarina kirjoittaa Aviisissa, että Härmänmaan Latu on kunnostanut Kotkanpesän laavun kattoa ja tietä. Ja muitakin mukavia kohteita löytyy kotisivulta http://harmanmaanlatu.fi/ulkoilukohteemme.htmlKulttuuripitoisia ja maisemallisesti upeita reittejä on katsastettu myös Kauhavalainen kylämaisema -hankkeessa.

Ei muuta kuin lisää innostusta asiaan ja hankehakemuksia liikkelle, niin saadaan reittien merkinnät ja varustukset hyvälle tasolle. Ja kunto korkealle!

Katso Aisaparin syksyn hankehausta lisää http://www.aisapari.net/?do=open&page=5
Vimpelin Vieresniemessäkin on esteetön luontopolku: nyt ihailemaan syksyistä luontoa!


Terveisin Into

3 kommenttia:

  1. Millainen lienee tuo Vieresniemen luontokohde? Onko valmista ja siistiä?

    VastaaPoista
  2. En kyllä löytänyt kuvia ja tietoja Kalajärven esteettömästä luontopolusta. missä olisi tietoja juuri siitä esteettömästä, muita löysin kyllä.

    VastaaPoista
  3. Hei!

    Nelimarkka-museon pihassa on myös yksi geokätkö ja olemme omalla porukalla yrittäneet löytää sitä koko syksyn.

    Itse olin geokätköilykurssilla Jyväskylässä Jyväskylän Ladun pitämänä. Mites alajärviset - geokätköily iltapäivä Nelimarkka-museossa? Kuka osaisi ja kenellä olisi laitteita? Minä en vielä ihan oppinut.... = en ole löytänyt ainuttakaan.
    http://www.geocaching.com/seek/cache_details.aspx?guid=adc205f0-2a08-4b28-9f61-7025859326b2

    VastaaPoista