lauantai 19. tammikuuta 2013

Positiivinen ajattelu & matkailu

Menestymien liike-elämässä ja miksei elämässä yleensäkin vaatii positiivista ajattelua. Jos aina miettii niitä kaikkein pahimpia vaihtoehtoja ja uhkakuvia, niin ei koskaan uskalla ottaa riskejä ja lähteä toetuttamaan unelmiaan.

Klassinen esimerkki positiivisesta ajattelusta on mehulasi, joka on puolillaan.  Henkilö A ajattelee , että lasi on puoliksi tyhjä, puolet on jo menetetty, kohta menee loputkin  ja henkilö B ajattelee, että lasi on puoliksi täynnä -  kohta tulee lisää.

Matkailussa on Suomessa vielä paljon hyödynnettävää. Kun katsellaan ympärillemme ja ajatellaan positiivisesti, täältä löytyy paljon sellaista ainutlaatuista, jota muun maailman ihmiset haluavat tulla kokemaan ja jopa maksaa siitä.

Yksi innovatiivinen "helmi", jonka kuulin viime viikolla ja jota todella tullaan hyödyntämään on Suomen viileän kesän markkinointi ulkomaalaisille ajatuksella, viileys tarkoittaa sitä, että ilmastointi toimii tehokkaasti. Kyllä viileys ja raikkaat tuulet ovat elämys sille, jolle jokapäiväistä elämää on 30 asteen helle ja tuuli, joka ei virkistä.

Muistakaa siis Suomen kesä ei ole kylmä vaan Suomi on hyvin ilmastoitu.

No, tulipa sitten mieleen, että onhan täällä muutakin kesällä kun kylmää, hyttysiä, itikoita ja mäkäräisiä. Mutta sen voi kyllä  ajatella, että se on "luonnonmukaisia minikuppausta" - ääh tuntuuko liian positiiviselta.


Into

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti