perjantai 18. toukokuuta 2012

Mikä innostaa kyläläisiä?

Into käväisi tuossa viikolla taas yhdessä kyläkokouksessa. Siellä oli monta innokasta ihmistä suunnittelemassa kesätapahtumaa. Kyläläisten intoa hillitsi vähän se pelko, ettei tapahtumaan saada suunnittelijoiden lisäksi ihan tarpeeksi tekijöitä: yhteiseen tekemiseen kun on niin vaikea houkutella väkeä nykyisin.

Kyläkoulu on se paikka, joka kerää kyläläiset yhteen. Vähän niinhän se tahtoo olla, että kyläkoulun puolesta joutuu kylä jos toinenkin taistelemaan, ja yhteinen tavoite se ihmisiä yhdistää. Mutta mikä yhdistäisi ihmiset niissä kylissä, jossa taistelu on hävitty ja koululaiset kuljetetaan kirkolle? 

Sitä se Into jäi miettimään. Kyläkokouksen väki päätti lähestyä ongelmaa mukavalla tavalla ja järjestää hauskan tapahtuman, josta puhetta riittää pitkään jälkeenkin päin. Talkoolaisille suunnitellaan jokaisella oma sopivan kokoinen pesti. Jospa mukava, yhdessä järjestetty tapahtuma innostaisi uusia ihmisiä järjestämään vuorostaan jotain muuta yhteistä kylille. Sitä kautta voisi löytyä uusi kylää yhdistävä "juttu". 

Yksi "juttu" voisi olla kylätien kunnostus: oli Inton auton renkaat kovilla, onneksi paikkaamalla selvittiin ja matka jatkuu!

Terveisin,

Into

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti