torstai 5. huhtikuuta 2012

Innostaako yrittäjyys

Aina silloin tällöin saattaa sinulla tulla mieleen ajatus, että mitäpä jos ryhtyisinkin yrittäjäksi. Tietoa ajatusten tueksi on saatavilla, mutta sen kokoon juokseminen tuntuu hankalalta.

Nyt on kuitenkin mahdollisuus saada kolmen tunnin tehopaketti keskeisistä yrittäjyyden aloittamisvaiheessa esille tulevista asioista, keskiviikkona 11.4.2012 klo 17.30 alkaen, Kauhavan kaupungin ja Uusyrityskeskus Neuvoa-antavan järjestämänä.  Paikkana on Kauppatie 109:n pieni auditorio, 3. krs, helpoimmin paikalle löytää tuolta Yrittäjäopiston sisäpihan kautta.

STARTTI-infoksi, nimetty tilaisuus on suunnattu kaikille yritystoimintaa suunnitteleville ja yrittäjyydestä kiinnostuneille. Illan aikana saat perustiedot yrityksen perustamiseen liittyvistä ja siinä huomioitavista asioista.

Tilaisuuden avaaja on Juha-Martti Kuoppala, Kauhavan kaupungilta. Yrityksen suunnittelusta ja rahoituksesta sekä yrityksen perustamisessa huomioitavista asioista kertoo Ari Loukasmäki, Uusyrityskeskuksesta. Aloittaville yrittäjille mahdollisesta starttirahasta ja sen hakemisesta opastaa Tarja Hilden, Härmänmaan TE-toimistosta. Tietoa rahoituksesta selvittelevät Kari Hytönen, Finnvera Oyj:stä sekä Mervi Niemi-Huhdanpää, Aisaparista. Lisäksi huomioinarvoisista asioista yrityksen kehittyessä kasvuyritykseksi esittelee Tapio Vuorenmaa, Suomen Yrittäjäopistolta.

INTO toivottaa kaikki vähänkin asiasta kiinnostuneet tervetulleeksi mukaan kuuntelemaan oleelliset asiat yhdessä paketissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti